Mitä täällä tapahtuu-mikä ihmeen kulta-aika?

31.01.2021

 

Ennen kuin luet tämän blogitekstin, ehdotan että katsot Seppo Tanhuan luennon evoluutiohyppy kulta-aikaan. Luento järjestettiin syksyllä 2019 ja siinä on monta kohtaa, jotka liittyvät vuosiin 2012-2032. Se mitä v. 2019 kerrottiin maailman tilanteesta v. 2020 eteenpäin, oli jotain todella häkellyttävää. Itsekin ravistelin päätäni ja pyöritin silmiäni päässä ja kysyin, voiko tämä kaikki pitää paikkaansa. Katsomalla videon ja lukemalla seuraavan tekstin, niin vastaus on kyllä, pitää todella paikkansa.



Kulta-aika on useiden eri kulttuurien mytologiassa esiintyvä käsite, jolla viitataan menneeseen ja tarunhohtoiseen suuruuden aikaan, jolloin elämä oli ylevämpää. Käsite on peräisin antiikin ajoilta, ja se esiintyy muun muassa kreikkalaisissa ja roomalaisissa kirjoituksissa. Antiikin aikana vallinneen käsityksen mukaan kulta-aika oli ihmiskunnan ensimmäinen kausi, jolloin ihmiset elivät onnellisina ja vailla huolia. Työtä ei tarvinnut tehdä, eikä sairauksia, vanhenemista ja kuolemaa ollut. Kaikkialla vallitsi oikeus ja järjestys, eikä sotia käyty. Kulta-aikaa seurasivat hopea-, vaski- ja rauta-aika, joiden kuluessa sairaudet, työ ja jumalattomat tavat lisääntyivät. Samantapaisia näkemyksiä esiintyy myös Intian ja Lähi-Idän kulttuurien mytologioissa.

Seppo Tanhuan videolla evoluutiohyppy kulta-aikaan kerrotaan vuoden 2020 siitä eteenpäin tulevista tapahtumista. Astrologien piireissä oltiin ihmetelty jo kauan aikaa, mitä suurta ja ihmeellistä vuonna 2020 tulee tapahtumaan. Planetaarinen asetelma oli kaikkiaan sellainen, mitä kukaan ei aiemmin ollut kokemassa eikä näkemässä, ainakaan ihmiset, jotka nyt elävät. Maaliskuussa 2020 astrologisesti katsottuna Mars planeetta teki yhtymää Jupiterille, Plutolle sekä Saturnukselle. Kaikki, jotka ovat vähääkään kiinnostuneita astrologiasta tietävät, että voimaa tuossa kuviossa on takana ja todella mystistä. Tuolloin vuonna 2019 ja aiemmin, ei kukaan todellakaan osannut arvata mitä oli tulevan. No kaikki on jo sitten historiaa maaliskuun 2020 osalta - maapalloa kohtasi tuleva pandemia. Kaikkiaan planeettojen asetelma on hiukan mystisempi ja monimutkaisempi kuin vain Mars planeetan osalta. (videossa selvennetään asiaa tarkemmin).

Syksyn 2020 aikana Mars- planeetta teki neliöt samoille planeetoille, eli jatkoa oli luvassa. Tapahtumaennustukset olivat jotain aivan muuta kuin itse virus. Ennustettiin, että osa tapahtumista liittyivät siihen. Kuten olemme huomanneet mitä maailmassa on tapahtunut ja on tapahtumassa - kesän 2020 aikana on alkanut ihmiskunnan vastaisku, valtaa pitäville poliitikoille ja korruptoituneelle eliitille. Koko huomion kaikkialla on täysin saanut virus. Osa lääkärikunnasta sekä muusta terveydenhuollon ihmisistä on alkanut tuomaan julki todellista faktaa koronaviruksesta. Kun katsoo tilastoja niin kuolinluvut eivät olekaan noussut viime vuosista juurikaan. Ruotsissa kuviteltiin, että kuolinluvut tulevat olemaan jotain ennennäkemätöntä. Suomessa ajateltiin, että korona korjaisi kymmenenkin tuhannen hengen. Vaan mitä kävi? Ei nyt ihan. Ruotsissa kuolleisuus pysyi normaalilla tasolla ja Suomessakin kuoli kolme kertaa vähemmin henkilöitä kuin esim. 2016/17 influenssakautena. Tuolloin ylikuolleisuus oli n. 1400 henkeä. Sairaalat eivät ole täyttyneet potilaista. Kuolleiden potilaiden mediaani-ikä on ollut yli 80 vuotta. Usealla heistä on ollut pääsääntöisesti yksi tai jopa kaksi pitkäaikais- tai perussairautta. Eli tilastot ovat osoittaneet täysin samaa kuin normaali influenssa kaudellakin. Normaali influenssa kaudella väestöstä sairastuu influenssaan 5-20%. Tämä tarkoittaa Suomessa 300 000 - 1 200 000 henkilöä. Nyt Suomessa on n. 60 000 sairastunutta Covid-19 tautiin.Samoin monissa maissa ollaan huomattu, että tilastoja on väärennetty tai niitä ollaan tulkittu täysin väärin perustein. Tähän kansakunnat ja ihmiset ovat heränneet.

ihmiskunta on herännyt siihen faktaan, että maailmassa häviää vuosittain miljoonia lapsia mitä ei vaan löydy. Kaikkiaan kadonneiksi ilmoitetaan maailmalla vuosittain 8 milj. lasta. On tullut julki pedofilia tapauksia niin kuninkaallisten taholta mutta myös tavallisten ihmisten taholta. Hollywoodissa on tuomittu ja osa superjulkkiksista on avannut suunsa ja kertonut avoimesti Hollywoodin pedofilia ongelmista. Aiemmin asioita pidettiin salaliittoteoriana, ei enää. Maailmalla mitä erikoisimpien tahojen mm. kirkon (Katolilainen) ja kokonaisten valtioiden hallinnon toimesta (Uusi Seelanti) paljastuu näitä samoja asioita. Tämä on täyttä faktaa, surullista sellaista. Valitettavasti tämä pedofilia ei ole pelkästään yhden mantereen ongelma. Kyllä sitä Euroopassakin ja Suomessakin esiintyy. Tälläkin hetkellä on käynnissä laajoja poliisin tutkintoja sekä oikeuden käyntejä aiheen tiimoilta, joihon epäillään liittyvän kontakteja jopa poliitikkoihin.

Ihmiset ovat kokoontuneet eri maailman kaupunkeihin osoittamaan mieltä tästä kaikesta. Useissa kaupungeissa on ollut osanottajia satoja tuhansia ja parhaimmillaan miljoona. Mielenosoituksia alkaa olemaan viikoittaisia ympäri palloa. Miltä tämä kaikki kuulostaa? Alkaa kuulostamaan juuri siltä millä aloitin tämän aiheen kirjoituksen - KULTA-AIKA, IHMISET HERÄÄVÄT ASIOIHIN, JOITA VUOSISATOJA ON TEHTY. ENÄÄ EI SUVAITA KORRUPTIOTA, VÄÄRYYTTÄ EIKÄ HYVÄKSIKÄYTTÖJÄ.

Miksi sellainen kulta-aika olisi ylipäätänsä olemassa? Mikä tämän kaiken tarkoitus ja järki on tai olisi?

Itse olen henkistynyt muutama vuosi sitten ja olen ymmärtänyt elämän pelisäännöt sekä syyn miksi olemme täällä. Me synnymme maailmaan ihmisinä, vaikka olemmekin pohjimmiltamme henkisiä, kuolemattomia olentoja. Olentoina emme pysty kokemaan fyysisiä asioita, jotka keräämme kollegtiiviseen tietoisuuteen. Maapalolla pääsemme kokemaan aidoimmillaan dualistisen elämän. Ei ole hyvää, ellei ole pahaa - on vain. Miten voisimme kokea hyvää, jos emme tiedä mikä on pahaa? Miten osaisimme määrittää, onko joku kylmää vai kuumaa, ellemme kokisi niitä molempia? Tämä kaikki on dualismia. Näin ollen ihmiskunnan on käytävä läpi "paha" ennen kuin tajuamme mitä todellisuudessa on se hyvä. Ihmiskunnan on käytävä läpi ensin "erillisyys", jotta ymmärrämme "ykseyden". Tätä erillisyyttä koemme parhaimmillaan. Tämän jälkeen koemme ykseyden. Me, jotka pääsemme sen nyt 2020 luvulla kokemaan, olemme etuoikeutettuja maailman historiassa. Kun kaikki "paha" tulee koettua, niin valo saapuu ja ihmiskunta pääsee elämään ilman orjuutusta, korruptiota, ilman että lapsia katoaa maailmasta. Sotia ei selaisenaan enää ole, nälänhätää ei enää tunneta, uskonnot eivät enää ihmisiä pelottele. Kaikki on kirjoitettu suureen suunnitelmaan ja se menee juuri niin kuin pitää. Mikään ei tapahdu sattumalta eikä vahingossa, vaan täydessä harmoniassa sekä aikataulussaan. Sen me tiedämme vain sieluissamme emme mielessämme, jota ego ohjaa niin vahvasti.

Mitä ihmisten sitten tulisi tehdä? Osa ihmisistä on kirjoittanut itselleen sielunsuunnitelman, että herääminen tapahtuu ja alamme tajuamaan mikä on leikin nimi ja elämän pelisäännöt. Nämä ihmiset tulevat "siirtymään" eri "tiheyteen" henkisellä tasolla. Puhutaan 4D:stä ja 5D:stä. Maapallo, missä nyt elämme, on 3D tiheyttä. Ihmisissä yksinkertaisesti herää lisää aisteja, millä pystymme kommunikoimaan maailmankaikkeuden energian kanssa. Se ei nytkään ole epätavallista, sillä onhan maassamme sekä maailmalla jo meedioita sekä kanavoijia, jotka tähän pystyvät todistetusti. Ihmisten sinänsä ei tarvitse tehdä mitään. Kaikki on ohjattua ja antaa virran viedä, jos se vie. Ohjeena itse antaisin, että pitäkää silmät auki ja olkaa avoimia asioille. Toinen ohje on, että ihmisten kannattaisi ajatella hieman enemmän inhimillisesti toisista ihmistä, kun asioita alkaa tapahtumaan ja niitä varmasti tulee. Johan niitä nytkin on tullut.

Minkälaisia tapahtumia on sitten luvassa?

On puhuttu siitä, että on alkamassa tietynlainen tapahtumasarja. Tuo tapahtumasarja on jo kylläkin alkanut koronaviruksen toimesta, joka sai aikaan pelon ja totaalisen laantumisen maailmaan. Seuraavaksi ihmiset alkavat vastustamaan tätä pelkoa sekä maapallon lamauttamista. Koronaviruksen aiheuttama pelko loppuu, kun todisteet tuodaan esille, että kaikki ei ollutkaan sitä mitä sanottiin. Osa ihmisistä ei siinä vaiheessakaan tule uskomaan, että kyse oli "huijaus". Se suotakoon heille. Katsokaa mitä tapahtuu ja tehkää omat johtopäätökset.

Tärkeää on tässä ajassa, että pidämme huolta itsestämme sekä läheisistämme. Meidän tulee huolehtia omasta jaksamisesta sekä värähtelytaajuudestamme. Tämä tarkoittaa sitä, että emme lähde pelon tielle, olemme hermostuneita, tunnemme raivoa tai vihaa ketään kohtaan. Näillä oma värähtelytaajuutemme laskee ja samalla saamme aikaan solujen immuunitehon laskun. Ihmisten tulisi nauttia olostaan ja tuntea kiitollisuutta, myötätuntoa, rakkautta sekä anteliaisuutta. Tällä saamme oman värähtelytaajuudemme nousemaan. Se lisää immuunitehoa sekä myöskin onnellisuutta omassa elämässämme.

(värähtelytaajuus - kaikki atomit, alkuaineet, kaikki värähtelevät tietyllä ominaisella taajuudella. Ajatuksillakin on oma värähtelytaajuus).

Mikä auttaa meitä värähtelemään korkealle? Rakastaminen, hymyileminen, kiittäminen, leikkiminen, maalaaminen, laulaminen, tanssiminen, meditointi, jooga, Tai Chi, auringossa käveleminen, luonnosta nauttiminen, kaikki se positiivinen ajattelu sekä tekeminen. Negatiiviset asiat madaltavat värähtelytaajuutta sekä laskevat immuunitehoamme.

Syökää puhdasta ruokaa: siemeniä, jyviä, viljoja, hedelmiä, vihanneksia ja paljon vettä. Vedestähän se ihminenkin ja maapallokin pääasiassa koostuu.

Kaikki tapahtumat ovat siis tarkassa ohjauksessa. Nauttikaa asioista mitä itse teette, älkääkä lähtekö pelon tielle missään asiassa!

Seuraavat tekstit olen lainannut astrologi Seppo Tanhuan blogista. Seppo käsittelee täysin samoja asioita Kulta-ajasta ja tulevaisuuden tapahtumista kuin itsekin. Sepon Näkökulmassa on mukana Astrologia (www.astro.fi):

Kovat piipussa - Kunnioita levottomuutta

Kulta-aikaan siirtyminen ja muutostyöt eivät tosissaan tunnu helpoilta. Olemme eläneet pitkään astrologisissa kuvioissa, josta ei voi sanoa muuta kuin, että kovat ovat piipussa niin valtioilla, ryhmittymillä kuin meillä tavallisilla ihmisilläkin. Elämme maailmassa, joka monimutkaistuu kuukausi kuukaudelta ja tulee yhä ennustamattomammaksi koko ajan.

Vapaustaistelu olikin syksyn 2020 suuri teema. Tulevaisuudessa voimmekin yhdessä edistää maapallon ja ihmiskunnan kohoamista korkeampaan värähtelyyn pitämällä levollisesti ja ehdottoman tiukasti kiinni omasta päätösvallastamme päivittäisiin pieniin ja suuriin ratkaisuihin. Levottomuudesta ei tarvitse pyrkiä eroon, vaan kunnioittaa sen läsnäoloa ja tehokasta ohjausta jonnekin tai jostakin pois.

Sopeutuaksemme mahdollisimman joustavasti nyt meneillään oleviin muutoksiin ja olosuhteisiin meidän on syytä alkaa aktivoimaan oma sisäinen värähteemme eli korkeampi tietoisuutemme. Silloin pystymme kohtaamaan lähikuukausien ja vuosien muuttuvat asiat rauhallisesti ja osallistumaan uuden maailman rakentamiseen mielekkäällä tavalla olemana osa ihmiskunnan suurta muutosprosessia.

Lähestymme hitaasti mutta varmasti neljättä tiheyttä

Ihmisen evoluutio on kehittynyt huimasti viimeisen 40 000 vuoden aikana. Ihmisen älykkyysosamäärä on noussut voimakkaasti ja nousee tänä päivänä entistäkin voimakkaammin. Viimeisen 10 vuoden sisään olemme ottaneet erityisen suuren kvanttihypyn tietoisuuden laajentamisessa. Tätä ajanjaksoa tietoisuuden kasvussa kutsumme kulta-ajan alkamiseksi. Kulta-ajan alkamiseen liittyy paljon henkisen kasvun osa-alueita ja valtakuvioihin liittyviä huomioita, joita olen tuonut viime aikoina vahvasti esiin blogeissani vaihtelevin vastaanotoin. Tämä kirjoitus käsittelee kokonaisvaltaista prosessia kulta-ajassa: mitä ihmistietoisuuden muutosprosessia kolmannesta tiheydestä neljänteen tiheyteen eli rakkauden ilmentymään todellisuudessa tapahtuu.

Maailmakaikkeus on yksi muuntuva elämänmuoto

Vaikka astrologiaa on tutkittu jo kauan, vain harvat tiedemiehet uskoivat, että planeettojen ja aurinkokuntamme liikkumisella energia vyöhykkeen läpi olisi mitään havaittavissa olevia vaikutuksia meihin ihmisiin painovoimaan ja valoa lukuun ottamatta. Kaikki olemassa oleva tietämys kuitenkin muuttuu, kun tarkastelemme venäläisen professori Simon Shnollín tutkimusten tuloksia. Hänen tutkimustuloksensa on julkaistu vuonna 2000 kesällä. Tutkittuaan asiaa yli 30 vuoden ajan Shnoll tuli hämmentävään johtopäätökseen. Kaikki ne perusreaktiot, joita tapahtuu biologiassa, kemiassa, kvanttifysiikassa ja radioaktiivisuuden alueella (prosessit jotka saavat aikaa liikettä ja / tai pitävät meitä elossa) ovat selkeästi altistettuja taivaankappaleiden liikkeille mukaan lukien päivän, kuukauden, vuoden ja liikkumisemme galaksin halki. Tämä tarkoittaa sitä, että me ihmiset ja kaikki luodut olemme alttiita energioille, joita säätelevät ympärillämme olevat eri taivaankappaleet. Ihminen värähtelee yhtälailla, niin kuin kaikki muukin maailmankaikkeuden materiaalit. Tämä tutkimustulos auttaa ymmärtämään tänä päivänä tutkijoita paremmin sen, miksi astrologia on kautta aikojen toiminut niin hyvin elämänrytmien selkiinnyttäjänä.

Shnoll havaitsi tutkimuksissaan, että jos mitataan mitä tahansa biologista (B), kemiallista (C), atomitasolla tapahtuvaa (A) tai radioaktiivista (R) prosessia samanaikaisesti, niin kuviot muodostuivat eri käyriin. Testin tulokset osoittavat, että jokaisessa hetkessä on joku ulkopuolinen voima, joka saa elävät ja ei-elävät energiajärjestelmät reagoimaan tarkalleen aivan samalla tavalla. Tutkimukset antoivat selkeät todisteet kosmisesta yhteydestä ja kertovat sitä, että samat mallit toistuvat kaikissa 4 luokassa (-B, C, A tai R). Jos asemamme galaksissa vaikutta biologiaan, kemiaan, kvanttaalifysiikkaan ja radioaktiivisuuteen, niin silloin se vaikuttaa tietenkin myös kaikkeen tietoisuuteemme.

Alkemia on oppi maailmakaikkeuden jäsentämisestä

Shnollin tutkimukset vahvistavat historian tunnetuimman alkemistin Hermes Trigenmistoksen teesin: " Niin alhaalla kuin ylhäällä". Teesi muistuttaa meitä elämän ja maailmankaikkeuden täydellisestä järjestyksestä. Samat lain alaisuudet ovat voimassa kaikkialla maailmankaikkeudessa. Tällä Hermes tarkoittaa sitä, että taivaalla "yllä" vaikuttavat planeetta energiat ovat samat täällä "alla" eli maan päällä ja ihmisten elämässä. Ihminen on luotu samoista jumalaisista energioista, kuin planeetat ja universumi. Kuolemattomat sielumme kuuluvat Luojaan itseensä, kuten taivaan tähdet ja universumimmekin.

Planetaarinen ilmastonmuutos osana uuteen tiheyteen siirtymisessä

Kosmoksessa / Universumissa toteutuva värähtelytason muutos ilmentyy nyt kolmannen ja neljännen tason synkronoituessa kaikilla aurinkokuntamme planeetoilla ja koko maapallolla sekä tietysti meissä ihmisissä, jotka koostumme myös lopulta 100 prosenttisesti vain värähtelystä.

Koska koko aurinkokunta on siirtymässä korkeamman energiapitoisuuden alueelle, näkyy tämä luonnollisesti kaikilla aurinkokunnan planeetoilla, kaikissa elämänmuodoissa sekä etenkin itse Auringossa. Jos on viime vuosina tutkinut tieteellistä uutisointia aurinkokuntamme ja avaruuden ilmiöistä, on voinut havaita, että selittämättömät muutosvoimat ovat käynnissä ja alkavat nyt toistua entistä tiheämmin. Valtavirran tiede joutuu yhä useammin myöntämään, että se ei pysty millään selittämään uusia havaintoja tieteen perinteisillä paradigmoilla.

Meneillään oleva ilmastonmuutos ja tietoisuuden siirtyminen uuteen tiheyteen

Ilmastonmuutos jolla ensisijassa tarkoitetaan maapallon ilmaston lämpenemistä, ei ole pääasiallisesti seurausta ihmisen tuottamien kasvihuonepäästöjen kasvusta. "Ilmasto" on muuttumassa kaikilla aurinkokuntamme planeetoilla lämpimämmäksi ja kirkkaammaksi, mikä johtuu koko aurinkokunnan kulkeutumisesta galaksissamme sellaiselle alueelle, jossa on enemmän ja tiheämmin energiaa.

Toinen syy johtuu ihmiskunnan muutosprosessista aiheutuva epäharmonia, joka on siirtynyt nyt itse maa planeettaan. Osa ihmisistä on siirtymässä neljännen tason värähtelyyn eli korkeamman tietoisuuden pariin jo, kun osa on vielä jumissa kolmannella tasolla eli tiheydessä. Toisin sanoen maailmankaikkeuden värähtelytaajuus kasvaa kohti neljättä tasoa. Ihminen ei tätä kehitysprosessia luonnollisesti voi pysäyttää mitenkään. Sama prosessi on aina tapahtunut sykleittäin maailmankaikkeuden siirtyessä seuraavalle tasolle ja jatkaa etenemistään taas kohti seuraavaa tasoa.

Tulvat, hurrikaanit, tulivuorenpurkaukset, ukkosmyrskyt ja muut luonnonmullistukset ovat Maan tapoja purkaa negatiivista energiaa, joka siihen on varastoitunut. Jos Maa niin haluaisi, se voisi tuhota ihmiskunnan päältään yhdessä hetkessä esimerkiksi mannerlaattojaan uudelleen järjestelemällä. Maa on kuitenkin äärimmäisen rakastava entiteetti, joten se purkaa itseensä kohdistunutta stressiä pikkuhiljaa, niin vähin vaurioin kuin on mahdollista. Uuden maailman syntyminen on siis käynnissä, mutta siirtyminen seuraavalle tasolla syntyy ajallaan sitten kun sen on mahdollista.

Kosminen kello lyö täsmällisesti - Pelon aikakausi on päättymässä

Kuten yllä mainituista prosesseista on nähtävissä niin maailmankaikkeuden energiat ovat jo kääntyneet peruuttamattomasti tukemaan maa planeetan muuttumista positiiviseksi 4D-ympäristöksi. Tämä muutos on tapahtunut Kulta-ajan "alkaessa" vuonna 2012, josta myös Maya-kalenterin päättyminen kertoi omaa tarinaansa. Massamittainen herääminen on saanut ihmiset ympäri maailman kyseenalaistamaan auktoriteetit, sotien mielekkyyden ja jatkuvan kilpailun. Massamedian levittämä propaganda alkaa menettää uskottavuutensa. Riittävän suuri määrä väestöstä aidosti haluaa toisenlaisen maailman ja työskentelee sen puolesta pelkäämättä seuraamuksista. Pelon aikakausi on väistymässä.

Miten itseä voi auttaa siirtymään kohti neljättä tiheyttä

Schumannin resonanssi on yhtä kuin Maan sähkömagneettikentän värähtelytaajuus. Schumanin resonanssi ei juurikaan vaihtele tuosta 7,5 hz taajuudesta. Olemme yhdistyneitä Schumanin resonanssi taajuuden kautta maapallon kollektiiviseen tietoisuuteen, kuten myös kaikki muutkin maapallon eläimet ja eliöt. Kosmoksella ja ympäröivällä universumilla on oma muuttuva värähtelytaajuutensa tai useampia sellaisia. Maapallo, eläimet ja ihmiset ovat kokonaisuus, joka sopeutuu muun avaruuden värähteisiin, Shumanin resonanssin välityksellä.

Henkisinä olentoina ihmiskehossamme yhdistymme tietoisuuteen ja energiarakenteeseen. Pysyäksemme synkronissa planeettarakenteen ja nyt muuttuvien kosmisten taajuuksien kanssa, käytämme tiedostamatonta sisäistä korjausjärjestelmää, joka koko ajan kalibroituu uudistuvaan ympäristöönsä (maailmankaikkeus). Jotta ihminen voi selvitä meneillään olevan energeettisen planeettarakenteen ja maailmankaikkeuden muutoksesta, tulee meidän pystyä kohottamaan tietoisuuttamme eli lähestyä vähitellen korkeampaa tietoisuuttamme neljännelle tasolle eli Schumanin resonanssia.

Aiemmin puhuttu avaruuden eri lähteistä ja Auringosta tuleva nouseva värähtely suorastaan pakottaa ihmiskunnan kohoamaan uudelle tarvittavalle taajuudelle yhdessä ympäristönsä kanssa. Luonto ja eläimet sopeutuvat värähtelytason kohoamiseen täysin luonnollisesti ilman mitään paniikkia. Meille ihmiselle tämä sopeutuminen ei ole yhtä helppoa lähinnä siksi, että ihmiskunnalle luodut valtarakenteet ovat onnistuneet vaivuttamaan ihmisen lähes ikiuneen omista luontaisista rytmeistään ja omasta vaistonvaraisuudestaan, jota itse kutsun mieluummin sydäntietoisuudeksi.

Lopuksi

On siis tapahtumassa massiivinen ihmiskunnan herätys, joka vaikuttaa kaikkeen. Oheinen kirjoitus on kirjoitettu kesällä 2020. Tekstiä luettaessa tuntuu, kuin olisi lukenut vuoden takaista historiaa. Se miten Kulta-aika tulee vaikuttamaan politikkaan, on todella jotain huimaa ja suurta, mitä kukaan ei voi edes tässä vaiheessa kuvitellakaan. Sekä Suomessa, että maailmalla yksinkertaisesti asioita tapahtuu, kenenkään ymmärtämättä, mitä tai miksi tapahtuu. Energia, missä ihmiskuntakin velloo ja mitä ihmiskunta itse on, muuttuu koko ajan ja tekee ne muutokset. Maapallo reagoi fyysisin seurauksin luonnon kautta, mullistuksin. Ihmiset "ajetaan" ykseyteen erillisyyden kautta. Kautta historian erilaiset luonnonmullistukset ovat saaneet ihmiset yhteen esim. Thaimaan tsunami 2000-luvun alussa.

Politiikassa ilmentyvät korruptiot ja väärinkäytökset tulevat ihmeen kaupalla julki, oman edun tavoittelijat tulevat huomatuksi. Ihmiset vain havahtuvat asioihin, heräävät korkeampaan tiheyteen ja alkavat muuttamaan mielikuviaan asioista. Se politiittinen järjestelmä, mikä meillä tällä hetkellä on edustettuna, tuskin on toiminnassa enää 2030-luvulla. Muutos tulee väistämättä.